Pinnoituskohteet

Pakosarjat

Yleisin pinnoituskohde ovat pakosarjat. Sekä valurautaiset pakosarjat että peltisarjat voidaan pinnoittaa, oli materiaali mitä hyvänsä. Pinnoituksella saavutetaan tehoa ja luotettavuutta viileämmän konehuoneen myötä, sekä ulkonäkö joka kestää siistinä myös käytössä.

Pinnoituksen voi tehdä kolmella eri tasolla, helpoin tapa on käyttää pelkkää päällikeraamia, esimerkiksi Black Satinia tai Colorquard-sarjan tuotteita. Liuotinpohjaiset päällikeraamit voi kuivattaa huoneenlämmössä ilman uunitusta, tällöin lopullinen kovettuminen tapahtuu autoon asennettuna pakosarjan saavuttaessa 400°C lämmön yhden tunnin ajaksi. Parempi ja nopeampi tapa on paistaa ne uunissa vähintään 260’c lämpötilassa. Lisää eristyskykyä saadaan käyttämällä aluskeraamia päällikeraamin pohjusteena. Valupakosarjoilla tämä on erityisen suositeltavaa siksi, että valuosiin tarkoitettu Q-coat ei ole niin herkkä kerrospaksuudelle kuin päällikeraamit. Näin rosoiseenkin pintaan saa helpommin onnistuneen pinnoitteen. Q-coat sekä peltisarjoilla käytettävä HHBK ovat molemmat vesipohjaisia ja vaativat uunituksen 260 asteessa.

Paras eristyskyky saadaan pinnoittamalla myös pakosarjan sisäpuoli. Valusarjoille voidaan sisäpintoihin käyttää samaa Q-coatia, kuin aluskeraamina ulkopinnoissakin. Peltisarjoille on käytettävä TLHB-nimistä ainetta, joka on niin sanottu pro-pinnoite.

 

Moottorin sisäosat

Moottorin sisäosista palotilojen pinnoituksella saadaan aikaan merkittävää hyötysuhteen parantumista sekä luotettavuutta. Eristämällä ohuella pinnoitekerroksella männän laki sekä kannen palotila venttiileineen estetään lämmön johtumista mäntään ja sylinterikanteen. Kun lämpö pystytään pitämään mahdollisimman tehokkaasti itse palotapahtumassa, tarkoittaa se aina myös enemmän voimaa painaman mäntää alaspäin, eli lisää tehoa.

Toinen merkittävä etu saavutetaan detonaatio- eli nakutusherkkyyden vähentymisen myötä. Detonaatiolla tarkoitetaan polttoaineseoksen ennenaikaista syttymistä. Tuhoisa räjähdyksenomainen syttyminen voi aiheuttaa silmänräpäyksessä suurta vahinkoa moottorille. Pinnoitettu palotila on kauttaaltaan viileämpi ja lämpötilajakaumaltaan tasaisempi. Näin detonaatiota aiheuttavia kuumia pisteitä ei synny läheskään niin herkästi kuin pinnoittamattomassa palotilassa. Vähentynyt nakutusherkkyys voidaan puolestaan muuttaa lisätehoksi sytytysennakkoa säätämällä.

Kolmas ulottuvuus pinnoitteen tehohyödyistä saavutetaan seuraavan imutahdin aikana. Pinnoitettu männän laki on huomattavasti viileämpi lämpötilaltaan kuin pinnoittamattomassa moottorissa. Kun palotilaan saapuva uusi polttoaineseos kohtaa viileämmän männän laen, laajenee se tilavuudeltaan vähemmän. Näin sylinteriin mahtuu enemmän happi- ja polttoainemolekyylejä, toisin sanoen sylinterin täyttöaste on korkeampi. Tällöin myös moottori luovuttaa enemmän tehoa jokaisella työtahdilla. Vapaasti hengittävässä moottorissa on arvioitu n. 5% hyötysuhteen paraneminen joka näkyy suoraan tehonlisäyksenä. Turboahdetuissa moottoreissa hyöty on vielä suurempi.

Pidemmälle viedyssä moottorissa voidaan harkita palotilapinnoituksen lisäksi kiinteiden voiteluaineiden, muiden täsmäeristeiden sekä lämpöä haihduttavien pinnoitteiden käyttöä. Lisävoitelulle tyypillisiä kohteita ovat männän helmat sekä laakeriliuskat, joiden kulumista voidaan oikealla pinnoitteella radikaalisti vähentää, samalla kitkaa ja tehohävikkejä eliminoiden. Radikaaleimmissa kestoikää voidaan oleellisesti parantaa roiskevoitelun tehoa pinnoitteen avustuksella parantamaan.

Lämmön haihdutusta voidaan käyttää esimerkiksi imusarjoissa, venttiilikopan kansissa, sylinterikansien ja lohkon ulkopinnoissa sekä männän sisäpuolella, jossa se tehostaa palotilapinnoituksen viilentävää vaikutusta ja estää öljyn tarttumista. Ahdetuissa sovelluksissa välijäähdyttimen kennon pinnoitus on helppo hyötysuhteen parantaja.

Muut kohteet

Vain mielikuvitus on rajana pinnoitteiden soveltamismahdollisuuksissa. Nyrkkisääntönä on, että jos jossain metalliosassa esiintyy ongelmia lämpötilan, kitkan, kulumisen, korroosion tai syöpymisen takia, voidaan kappaleen ominaisuuksia parantaa oikealla ja hyvin tehdyllä pinnoituksella. Potentiaalisia kohteita löytyy maalta, mereltä, ilmasta ja monenlaisesta teollisuudesta.

Kilpa-autoilumaailmassa kohteet esiintyvät usein voimansiirrossa, josta halutaan poistaa kitkaa ja lämpötiloja sekä pidentää osien käyttöikää. Tällöin sovelletaan kiinteitä voiteluaineita ja lämpöä haihduttavaa pinnoitusta. Toinen tyyppiesimerkki on rata-auton jarrut, joiden pysäytysteho alkaa heiketä jarrunesteen kuumentuessa liikaa.

Käyttämällä jarrusatulan sisäpinnalla eristävää pinnoitetta sekä ulkopinnoilla ja jarrulevyn keskiössä lämpöä haihduttavaa pinnoitetta, saadaan tällaisessa rajatapauksessa usein merkittävä parannus sekä jarrutehoon että jarrupalojen kestoon.

Tech Line on kehittänyt myös monia pinnoitteita nimenomaan ulkonäkölähtökohdista. Näistä esimerkkeinä Brilliance-tuotesarja, jonka pinnoitteilla voidaan kiillotettu osa suojata ja sävyttää usealla eri värillä tai niiden yhdistelmällä. P2O puolestaan on hyytelömäinen väliaine, joka mahdollistaa pulveri- eli jauhemaalauksen märkämaaliruiskulla.